top of page
  • Writer's pictureKatja

Auringon ympäri

Viimeisin kierros auringon ympäri täyttyy tällä viikolla. Se jollain lailla huipentui menneen auringonpimennyksen energioihin. 


Tuntui, että taivaan tapahtumat vaikuttivat omiin energioihin paljon voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin. 



Vuodenvaihteen molemmin puolin keskityin vapauttelemaan omien traumojen jälkiä kehosta. Energian tasolla, fyysisellä tasolla ja lopulta mielen tasolla. Järjestys meni juuri näin. Ensin tietoisesti vapautettiin traumojen kehoon jättämä energia, eikä sekään tapahtunut yhdessä yössä. Sen jälkeen pintaan pääsi nousemaan tukahdutettuja tunteita, joiden työstäminen pois fyysisestä kehosta johdatti ymmärrykseen siitä, mihin asti on tultu. Oivallukseen ja valmiuteen vihdoin nähdä se kehitys ja kasvu, mitä on tapahtunut. 


Kuinka tiukassa onkaan se käsitys itsestä, mikä on jonkun muun määrittelemä. Egon tarina siitä, minkälainen kuuluisi olla ja kuinka epäonnistuu ihmisenä, jos ei vastaakaan sitä mielikuvaa. 


Miten vahvasti traumat meissä istuvatkaan. Useimpien juurisyy on jo varhaislapsuudessa, joskus sitäkin kauempana. Pelkästään syntyminen on ihmiselle traumaattinen kokemus ja sen päälle kasaantuvat kaikki sen jälkeen tulevat. Lumipallo jatkaa kasvuaan, jos sitä ei pysäytetä. 


Traumojen vapauttaminen koetteli eniten fyysistä kehoa. Väsymys, voimattomuuden tunne ja samaan aikaan tapahtuva ‘normaali arki’. Palautumiselle ei aina ole tilaa eikä aikaa. Elimistö kuormittuu. 


Ihminen on suunniteltu kestämään hetkellistä stressiä, pelastautumaan henkeä uhkaavasta tilanteesta ja sitten palautumaan normaalitilaan. Nykyihmisen stressi on muuttunut krooniseksi, palautumisvaihe jää pois eikä siitä seuraa mitään hyvää. 


Onneksi meille on myös annettu paljon työkaluja, joilla voimme ottaa oman elämämme omiin käsiin ja muuttaa tilanteen. 


Itselleni olen löytänyt useita, ja väsymyksestä huolimatta on ollut hyvä huomata, miten lyhytkin lepo ja aikatauluttomuus nostaa mieleen uusia ideoita ja intoa lähteä rakentamaan uutta. 


Omassa arjessani on joskus kiireisempiä kausia ja välillä seesteisempiä hetkiä. Nyt on takana kuukausia, joihin mahtui useampia töitä päällekkäin, vapaita päiviä harvemmin ja tämä jakso tietenkin samaan aikaan traumojen purun kanssa. 

Ja silti välillä tuskailin, miksi olen väsynyt :D 


On helppoa hukkua arkeen niin ettei näe kokonaiskuvaa. Yksi parhaista työkaluista onkin näkökulman laajentaminen. Kun olet eksyneenä metsässä, et näe mihin polut vievät, et erota maamerkkejä toisistaan, mutta kun kohoat katsomaan ympäristöä puiden latvojen yläpuolelta, näyttää kaikki selkeämmältä. 

Omaksi avukseni olen aikoinaan löytänyt ensin NLP:n, mielenhallinnan työkalun, ajattelun ja tunteiden yhteyden. Ajatuksen oman elämän luomisesta sellaiseksi kuin sen haluan. NLP syveni hypnoosiksi ja alitajunnan muokkaamiseksi. Sen  puhdistamiseksi ja uudelleenohjelmoinniksi. Automaattiohjauksesta luopuminen ja omat tietoiset valinnat nousivat esiin. 


Löysin meditoinnin ja asian, jota jotkut kutsuvat henkiseksi kasvuksi. Löysin uuden ulottuvuuden joogaharjoitukseen. Olin käynyt joogatunneilla jo aikaisemmin, joskus säännöllisesti, joskus unohtanut harjoituksen kokonaan, aina kuitenkin vain sen fyysisen asanaharjoituksen parissa. Sivutuotteena tuli aina harjoituksen jälkeinen hyvä olo. 

Vasta ohjaajakoulutuksen myötä tutustuin filosofiaan harjoituksen takana ja löysin yhteneväisyyksiä eri opeissa. 


Joogan kautta löysin kehon energiat, chakrat ja meridiaanit. Opiskelin energiahoitajaksi ja energian maailma laajeni ja syveni. Mukaan tuli energiatyöskentely, hämmästyttävän helpot ja nopeat tavat vaikuttaa omaan oloon. Energiatyöskentely ei vaadi vihkimyksiä tai syvää yhteyttä mihinkään. Energia on, ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen. Yhteys muodostuu sinuun itseesi.


Energian kautta muutosten tekeminen on niin nopeaa ja vaivatonta, että mieli vastustaa sitä. Jälleen kerran se egon osa, joka on tottunut kärsimykseen, nauttii ongelmien ratkaisusta ja tuntee olevansa elossa taistellessaan jotain vastaan, herää takertumaan kiinni vanhaan. Meille on opetettu, että kaikki on vaikeaa, elämän kuuluu olla taistelua elannosta, elintilasta, olemassaolosta. Vaikeuksien kautta on ainoa tie voittoon ja matkalla kuuluu virrata verta, hikeä ja kyyneleitä. 


Seuraavaksi löysin ajatusmallin, joka muutti kaiken aikaisemman. 

Mitä jos minun taisteluni onkin jo takanapäin. Mitä jos antaisin jatkon olla helpompaa.

Ohitin pisteen, jonka jälkeen vanhaan palaaminen on mahdotonta. Ohitin kohdan, josta vielä olisi voinut pudota takaisin muutosta vastustavan egon osan suojaan, tuttuun ja turvalliseen ahdistukseen ja taistelun kautta elämiseen. Jatkaa egon tarinaa vielä tämän elämän ajan. 

Toki me (ihmiset) rakennetaan myös sitä tarinaa, mutta ei enää egon sanelemana, ei enää automaattiohjauksella vaan tietoisia valintoja tehden. 


Kaikki ne työkalut, jotka olen löytänyt, alkavat hahmottua muotoon, jossa voin siirtää hyvää eteenpäin. On tulossa jotain, joka on valinnut nimen Menekra Healing™. Koekaniiniksi saa ilmoittautua :) 


Kokonaisvaltainen kokemus, joka hakee oireiden juurisyyt, vapauttaa ne ja jatkaa kehittymistarinaasi eteenpäin. Emme kaipaa pelkästään “hoitoa”. Menneessä on paljon avaimia lukkoihin, mutta ovet avautuvat tulevaan. 

Kun mieli, fyysinen keho ja omat energiat ovat linjassa oman tulevaisuuden suuntasi kanssa, asiat alkavat liikkua eteenpäin nopeasti. 


Tästä lisää tuonnempana, nyt kutsun sut viettämään mun synttäreitä joogamatolle. Astu Omalle Joogapolullesi -verkkokurssi on tämän viikon ajan saatavilla synttärihinnalla vain 55,50€


Käy kuuntelemassa kurssin Tervetulotoivotus ja tutustu maksuttomiin harjoituksiin, niin näet haluaisitko jatkaa kanssani kurssille asti…


♥ Katja


19 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Tunteet mittarina

Mistä tiedät oletko kulkemassa oikeaan suuntaan? Mistä tiedät teetkö oikeita valintoja? Kehosi kertoo sen sinulle kun pysähdyt kuuntelemaan. Keho viestii meille monilla eri tavoilla. Mitä kuulet juuri

bottom of page